lauantai 16. huhtikuuta 2011

Asun kuin asun kevätpiristys!

Moiks!
Työputki vei niin voimat, että en ole tätä blogia jaksanut nyt muutamaan päivään päivittää. Ensi viikolla on taas vapaata, joten jos sitten muutama uusi korukin tulisi. Tänään sain kuitenkin sen verran itsestäni irti, että kuvasin jo aikoja sitten tekemäni korun, jonka viime kerralla lupasin täällä esitellä. Nyt sitten teen sen. Tämä on siis samalla tyylillä tehty kuin tuo edellinen ihanuus. Ainoa vaan, että kivet ovat erit - tässä ne ovat turkoosiksi värjättyjä jaspiksia. Koru menee korusiskoille myyntiin nimellä Celandine. Nyt nauttikaa kuvista. :)



tiistai 5. huhtikuuta 2011

Se on siinä nyt sitten!

Heips,
On heti alkuun hehkutettava, että palautin eilen graduni yliopistolle. Kun kävelin ulos yliopiston ovista, tuli yhtäkkiä todella tyhjä olo. Mietin itsekseni, että mitäs mä nyt sitten teen...?! Olin vielä "vapaalla" töistä, joten kävin nopeasti kaupassa ja tulin vain kotiin. Sitten tajusin, että hei(!) mullahan on nyt aikaa tehdä koruja ja just sitä mitä mä haluan. Tänään kävin kirjastossa lainaamassa koruiluun liittyviä kirjoja iltalukemiseksi ja tein muutaman aivan ihanan korun. Jotenkin noissa koruissakin näkyy nyt se, että ne vain tulivat stressin eilen lauettua. Ihanaa sanoisinko! :)

Tänään professorini laittoi viestiä, että kun graduni saapuu kirjastolta (perjantaina?) yliopistolle niin he tarkistavat sen alustavasti kollegansa kanssa (tämä vaihe kestää n. viikon) ja sitten voin osallistua kypsäriin eli kypsyysnäytteeseen. Tämän jälkeen gradu ja kypsäri arvioidaan yhdessä tarkemmin (tämä vaihe kestää n. kaksi viikkoa). Tämän jälkeen saan tietää tulokset. Tämän jälkeen voin hakea tutkintotodistusta, jonka käsittely kestää n. kaksi viikkoa. Sitten jos luoja suo, olen valmis maisteri. Tästä sitten enemmän joskus kuukauden jälkeen. :D

Mutta nyt koruihin. Tein tänään vapaapäivänäni ja koruinnostukseni puuskassa seuraavat koruset. Nämä ovat mielestäni kaikkien toimistojen piristäjät vaikka ovatkin mustat. Näissä koruissa näette Minun helmet Marjolta voittamiani obsidiaani "siemeniä". Eivätkö olekin ihania!! Kaveriksi ne ovat saaneet hopeoitua ketjua ja mustaa organsanauhaa. Näiden korujen lisäksi tein vielä samalla tyylillä ihanan turkoosin kaulakorun, mutta en ottanut vielä kuvia, joten se esittellään sitten myöhemmin. Nyt kuvia. :)