lauantai 12. marraskuuta 2011

Saippuakurssi

Heippa,
Olimme muutama viikko sitten siskoni kanssa Lempäälä Opiston saippuakurssilla. Kurssilla tehtiin saippuaa ihan lipeästä (ei siis valmiista massasta) ja kylpypommeja eli ns. kylpykuulia. Kurssi oli todella mukava ja ihmiset kurssilla hyvällä mielellä mukana. Kussilla opittiin siis tekniikka siihen, miten voi kotona saippuaa valmistaa. Saippuan tekemisen kanssa ei kannatakaan pelleillä, sillä lipeä on todella pahaa myrkkyä. Suojavarusteet kuten hanskat ja suojalasit ovat tarpeen. Essut oli myös monella mukana. Siskoni oikeastaan innostui ensin saippuasta ja onkin tutkinut paljon nettisivuja ja kirjallisuutta saippuantekoon liittyen. Hän ei kuitenkaan uskaltanut alkaa aivan itse pelkän kirjallisen tiedon perusteella sotkemaan tuon vaarallisen lipeän kanssa, joten tämänkaltainen kahden päivän intensiivikurssi oli paikallaan.

Jännitävintä oli saada tietää, että suurinosa saippuan ainesosista on tavallista rasvaa ja öljyä, jotka siis löytyvät aivan jokaisesta pikku ruokakaupastakin. Lipeä onkin sitten asia erikseen, sitä ei ihan joka paikasta löydä. Netistä tilaamalla lipeää saa helpoiten käsiinsä. Näiden edellä mainittujen lisäksi saippuaan saa "rakennetta" esim. kahvinporoilla, kauraleseillä, erilaisilla kuivakukilla ja yrteillä ja listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkälle. Käytännössä vain mielikuvitus on rajana. Värin ja tuoksun saippuaan saa niille tarkoitetuilla väriaineilla ja eteerisillä öljyillä. Hyvin yksinkertaiset raaka-aineet siis. Saippuan tekeminen muistuttikin pitkälle leipomista.

Lipeästä valmistettu saippua kaadetaan valmistusvaiheessa muotteihin esim. tyhjään maitopurkkiin kovettumaan. Saippuan pitää kovettua ainakin vuorokauden ennen kuin sitä voi leikata. Leikkaaminen tulee kuitenkin suorittaa nopeasti tämän vuorokauden kuivumisen jälkeen. Tämän jälkeen valmiiden saippuapalojen pitää kuivua vielä kuukauden verran ilmavassa paikassa niin, että paloja käännellään kuukauden aikana ainakin kerran viikossa, jotta saippuapalan kaikki sivut kuivuvat tarpeeksi. Saippua on siis käyttövalmista vasta kuukauden kuivumisen jälkeen. Jotkut saippuat voivat olla parhaimmillaan vasta muutaman kuukauden kuivumisen jälkeen. Saippuanteossa maltti on siis valttia. Eli jos saippuaa haluaa tehdä lahjaksi, kannattaa tekeminen aloittaa jo muutamaa kuukautta ennen juhlapäivää.

Kahden päivän kurssilla teimme ensimmäisenä päivänä saippuamassat kovettumaan ja seuraavana päivänä leikkasimme ne. Viimeisenä päivänä myös teimme kylpypommeja joita voi käyttää kylpyveteen tai jos ei omista ammetta niin ihan jalkakylpyihin. Minä ihastuin kylpypommeihin! Ne ovat niin helppoja tehdä ja tuoksuvat ja näyttävät herkullisilta! Kylpypommeihin tarvittiin vain ruokasoodaa, sitruunahappoa, öljyä, väriä ja eteerisiä öljyjä. Sekaan sai myös laittaa esim. neulasia, yrttejä tai kukkia, jotka sitten kylpypommin hajotessa vapautuvat veteen. Kylpypommit ovat käyttövalmiita seuraavana päivänä tekemisestä, joten näitä voi tehdä lahjaksi ihan viime hetkilläkin. :)

Kurssi oli siis mielestäni menestys. :) Tässä nyt sitten viimeinkin pitkien sepustusten jälkeen kuvia. Enjoy!


Etua-alalla: Limesaippua, Pinkki keskellä: Joulusaippua, oikealla: Kahvisaippua, Takana: Laventelisaippua, Vasemmalla ylhäällä: Metsäsaippua

Keltainen: Sitruunasaippua

Kylpypommeja

Kylpypommeja

Kylpypommeja

Kylpypommeja

1 kommentti:

Mags kirjoitti...

Herkullisen näköisiä!! Upeita värejä ja houkuttelevia palasia.